Tänään on ollut ok päivä; sai nukuttua tarpeeksi, meditoitoitua aamulla, ja vähän rauhotuttua.
Rutiinien muuttuminen alkaa helposti kiusaamaan. Ei ole tullut kirjoiteltua ajatuksia, ei meditoitua. On tullut nukuttua aivan liian vähän, ei liikuttua, tapaamiset kummin kanssa jääneet.
Tähän kun lisää pikkuisen stressin töistä niin alkaa apu löytymään addiktion suunnalta. Onneksi vielä ajatuksen tasolla, mutta kuitenkin.
Putsia aikaa huorista, pornosta ja mainoksista on nyt kolme ja puoli kuukautta. Pääsääntöisesti hyvää aikaa ja näin sen haluaisi olevankin.
Siis takaisin perusjuttuihin jotta ei ala valumaan kohti entistä paskaa.