Uudessa Suhteessa

Vähän yli pari kuukautta takana seurustelua uudessa suhteessa, ja olen ihan simo onnellinen, rakastunut. Joku voisi ajatella, että alkuhuumaa kyllä se ohi menee ja arki astuu kuvioon.
Näin varmaan jossain määrin ajan kanssa tapahtuu arki tulee olo tasaantuu jne.
Tai sit ei, ehkä joka herään ja olen yhtä onnellinen ja kiitollinen annetuista hetkistä hänen rinnallaan. Ei voi tietää, mutta juuri tänään voin olla onnellinen tässä ja nyt.

"Juuri tänään" se on "the juttu", olla onnellinen  ja kiitolinen tästä hetkestä.

Olen mietiskellyt paljon miten erilaista kaikki on verattuna aiempaan suhteeseen. Aiemmassa suhteessani oli paljon paskaa oman addiktiivisen käytökseni takia mitä ei käy kiistäminen missään muotoa.
Mutta oli myös asioita jotka olisivat olleet toisen ihmisen vastuulla. Vastuu omasta onnellisuuudesta. Hän sanoi joskus minulle
 "Ajattelin että voit parantaa minut ja tehdä minusta onnellisen"
Ja minänähän yritin yrintin parantaa tehdä hänestä ehjän ihmisen. Vaan eipä onnistunut molemmat sairastuivat lisää.
Hän satutitti minua asioilla joita olin itsestäni kertonut; Häpeällä addiktiollani, Häpellä köyhyydestä.
uudestaan ja uudestaan. Ja minähän häpesin, runkkasin ja mokasin. Satutin häntä lisää ja kierre jatkui. Päässä takoi "Tämä ei ole normaalia" "olenko oikeassa suhteessa" "Muuttutuko mikään koskaan"

Nyt on erilaista; Asioista keskustellaan ilman että toinen ottaa itseensä kun kertoo peloistaan ja tunteistaan. Jos jomman kumman demonit nousevat esiin voi niistä kertoa ja toinen tukee ja auttaa. On tunne että toinen ihminen rakastaa minua ja minä häntä juuri sellaisena kuin on; Puutteineen pelkoineen heikkouksineen, vahvuuksineen. Ihan kokonaisena.

Hieno tilanne mutta toisaalta pelottavakin

Pelko

"Mua pelottaa toi sun addiktio" 
Sanoi rakkaani mulle just puhelimessa. Addiktio oli noussut kiusaamaan hänen mieltään:

• Voiko luottaa
• Elänkö tässä hetkessä, elääkö mieleni addiktion haavemaailmassa.
• Mitä jos 

Hyviä ja valideja kysymyksiä. Johon ei kai muuta ratkaisua ole kuin elää tässä hetkessä, tätä päivää. Huomisesta ei tiedä, mutta juuri tänään voin valita toipumisen.

Raskasta rakkaalleni on tämä, toivottavasti ei tartte olla hänelle koskaan kertomassa, että retkua on tullut.

Itselle tuo keskustelu nosti myös pelon pintaan johon ei ole varaa:
"Tää oli nyt tässä, minut jätetään" Eli fiilis että kyllähän tämän tiesi ei mua kukaan voi rakastaa kuitenkaan.

Malliesimerkki miten tyhjästä nousee paska joka pilaa kaiken. Kun ei oikeesti ole mitään hätään kaikki on hyvin tänään, oli eilen, toivottavasti myös huomenna. Onneksi juteltiin asiasta. Asioista puhuminen onkin ainut mitä voi tehdä jotta pelko poistuu.

Luovien Eteenpäin

Eilen oli hankalaa. Ilalla iski himo mennnä tonkimaan poikani huoneeseen josko hänen tyttöystä olisi jättänyt pikkareitansa sinne.

Onneksi en mennyt sen sijaan tekstasin ryhmäkaverilleni, jotta tulisin tuon paskan kanssa näkyväksi.
Hyvä ratkaisu sillä tuo halu hävisi. ja tänään on hyvin nukutun yön jälkeen ollut parempi fiilis.
Pikkari homma nostaa hirveen häpeän ja syyllisyyden ja tuntuu tosi perverssiltä paskalta.
Huorissa käynti ei tunnu yhtää niin hävettävältä, ja sen kanssa on helpompi tulla kaapista ulos.
Kierointa hommassa on ettei se oikeasti kiihota, on vaan jälleen addiktion uusi ilmenemismuoto jolla olisi hyvä häpäistä itseänsä jotta voisi tuntea itsensä arvottomaksi paskaksi.

Joku voisi ajatella että seksiaddiktio olisi jotenkin "magee" sairaus; "Panis vaan koko aika" 
Vaan eipä tosiaan ole. Synkkää paskaa, jossa koittaa paeta pahaa oloa, tätä hetkeä.Jjollain perversillä tavalla, joka sotii kaikin mahdollisin tavoin omaa moraalia vastaan.
Itselle kauheinta on voimattomuus: Tietää täysin miten väärin esim huorissa käynti on puolisoa kohden, mutta menee vaan kun ei voi mitään. Kun on sitten käynyt kupla puhkeaa häpeä ja itseinho iskee kuin tuhat volttia.

Tuota voimattomuutta on vaikea käsittää jos ei itse sairasta mitään addiktiota. Helposti ajattelee, että paska puhetta ja tekosyy perseilyyn. 
Miksei vaan ole dokaamatta tai runkkamatta "kuka pakottaa laittamaan rahaa siihen pelikoneeseen"

Onneksi sitä ei ole avuton vaikka onkin voimaton. Itselle 12-askeleen ryhmät on suoneet avun ja helpotuksen. Jännä ja paradoksaalinen homma:

• Voimattomuuden myötämisestä saa voimaa.
• Pitää luovuttaa jotta voi voittaa taistelun.
• Suurin apu ( ainakin itselle) tulee kun omalla paskuudella voi auttaa muita.

Mikä nyt Mättää

Hyvä kysymys mikä nyt mättää, kun ei oo oikeastaan mikään vialla. Parisuhde kukoistaa. Ei ikinä ole ollut yhtä hienoa suhdetta. Töissäkään ei juuri mikään ole muuttunut, voi aika vapaasti itse määrittää mitä haluu tehdä. Tililläkin oli rahaa enemmän kuin ajattelin :-) jne jne joo kaikki on hyvin.
Silti on semmonen tasanen vitutus päällä. Ärsyttää muiden ihmisten tyhmyys, huonous, saamattomuus, kyvyttömyys ja vaikka mikä.

Otan ongelmaa ja stressaan kaikenlaisesta paskasta, joka ei edes mulle kuulu tai mua liikuta tai ei ole mun aiheuttama ongelma. Aivan sama teen siitä itselleni probleeman...

Useamman päivän olen koittanut päästä siihen kiinni "Mikä nyt mättää"

Joo no, tiedähän mä vastauksen ensimmäiseen miksi kysymykseen:
Mättää se kun tuntee ettei omat hommat hoidu niin kuin Strömössä.
Fiilistä parantaakseen voi kelailla miten paljon paskempia muut on ja kaivella niiden puutteita niin ei tartte kattoo omiansa.

Eikä nuo omat "puutteet" varmaan edes oo niin hirveitä. On vaan taas vaikea hyväksyä se ettei olekkaan täydellinen ja ettei saa kaikkia juttuja tehtyä jotka on ite suunnitellu tekevänsä.

Suurin ongelma varmaan on se, että omat suunnitelmat on niin suuruuuden hulluja. Siis ajankäyttö mielessä aliarvioi aikaa mikä menee jonkun jutun tekemiseen ja sit on vihainen kun ei pysty tekemään kaiken maailman asioita joita on suunnitellu...


Addiktio mielessä toi vitutustila on paha...:
Tarpeeksi kun ruokkii sitä ja stressiä niin alkaa soppa keittymään kun paskaa oloa pitää alkaa helpottaa pikku hiljaa lisää ja lisää jollain paskalla: Ensin kattella perseitä, surffailla jossain pikkutuhmilla saiteilla, alkaa katteleen pornoa ja ruvetta runkkkaamaan 3-4 kertaa päivässä, selailemaan huoramainoksia ja lopuksi sitten jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ruveta ravaamaan huorissa. Tuttua kauraa helpotus sekunniksi ja paskempi olo tunneiksi, päiviksi kuukausiksi...

Ei kiitos tuota paskaa, mielummin muut lääkkeet tällä kertaa.
Jos vaikka aloittaisi menemällä nyt pienelle lenkille.